Suoraan sisältöön
Suomen ulkoministeriö

Suomen suurlähetystö, Maputo: Suomi ja Mosambik: Kehitysyhteistyö suhteiden kulmakivi

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Maputo

P.O. Box 1663 / Avenida Julius Nyerere 1128
Maputo, Mozambique
Puh. +258 21 482 400
Sähköposti: sanomat.map@formin.fi
Português | Suomi | Svenska | 
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
 

Kehitysyhteistyö - suhteiden kulmakivi

Suomessa oli aloitettu Mosambikia koskevan kehitysyhteistyön suunnittelu jo hieman ennen maan itsenäistymistä. Vuoden 1976 aikana Mosambikissa kävi useita maatalousvaltuuskuntia ja samana vuonna Suomi antoi maalle lahja-apua. Yhteispohjoismainen Mosambikin maatalousohjelma alkoi vuonna 1977 bilateraalisena ja muuttui seuraavan vuoden alusta yhteispohjoismaiseksi. Tämä oli alku Suomen ja Mosambikin väliselle pitkälle ja laajalle kehitysyhteistyölle.

Suomi aloitti kahdenvälisen kehitysyhteistyön Mosambikin kanssa vuonna 1984, ja vuodesta 1987 Mosambik on ollut yksi Suomen päävastaanottajamaista. Suomen kahdenvälinen kehitysyhteistyö Mosambikin kanssa on sitten vuoden 1984 ollut kokonaisuudessaan noin 314 miljoonaa euroa.

Alussa Suomi keskittyi infrastruktuurihankkeisiin, etenkin satamien rakentamiseen. 1990-luvulla Suomen tuki kohdistui yhä enenevässä määrin köyhyyden vähentämiseen, ympäristön suojelemiseen ja demokratian ja ihmisoikeuksien edesauttamiseen. 90-luvun lopulta alkaen Suomi on tukenut sektoriohjelmien kehittämistä ja osallistunut niihin. Suora budjettituki Mosambikin hallitukselle aloitettiin vuonna 2003.

Tähänastisella yhteistyöllä on parannettu maan infrastruktuuria, opetus- ja terveydenhuoltojärjestelmiä sekä parannettu mosambikilaisten omaa kapasiteettia ottaa vastuuta kehityksestään. Suomi on onnistuneesti tukenut kouluverkoston kasvua ja opettajien palkkaamista ja kouluttamista opetussektorin ja budjettituen kautta. Terveyskeskuksia ja äitiysneuvontaa on lisätty terveyssektorin ja budjettituen ansioista. Hyvä esimerkki Suomen ja Mosambikin onnistuneesta kahdenvälisestä yhteistyöstä on myös Manican provinssin terveydenhuoltojärjestelmän kehittäminen ja tuki Nacalan kaupungin eroosion estojärjestelmälle. Suomen antamalla tuella on inventoitu kahden provinssin metsävarat .

Avun määrä on kasvussa. Kahdenvälisen kehitysyhteistyön maksatukset olivat vuonna 2007 noin 21 miljoonaa euroa, vuonna 2009 noin 28 miljoonaa euroa ja vuonna 2010 Mosambik nousi suurimmaksi avunsaajaksi 31 miljoonalla eurolla. Keskipitkällä aikavälillä kehitysyhteistyö tulee säilymään Suomen ja Mosambikin välisten suhteiden painopisteenä.

Maputolainen ferrysatamaKuva: Tuula Sotamaa
Tulosta

Tämä dokumentti

Tässä palvelussa myös

Päivitetty 4.10.2012


© Suomen suurlähetystö, Maputo | Tietoa palvelusta  | Yhteystiedot